torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015


Vuosi 2015 on ollut todella opettava ihan jokaisella elämän osa-alueella. Koulukavereiden kanssa on lähennetty yhä enemmän ja luokan yhteishenki on parantunut huimasti,oon oppinut todella paljon pitkistä työharjoitteluista ja kehittynyt ohjaajana ja onnistunut vahvistamaan omaa persoonaani ohjaajana,joka on aivan mahtavaa! Myös lähikaveripiiristä on karsittu ne pois,ketkä ei ystävyyssuhteen arvoisia ole ja etsivät hyötyä,jäljelle on jäänyt ne ihmiset,jotka on myötä- ja vastatuulissa mukana.




Hevosten kanssa kehitystä on havaittavissa. Lapin kanssa ollaan valmentauduttu ihan hulluna,talvella maneesilla eri opettajien silmän alla ja kesällä taas kotona ihan vakkareiden kanssa. 

Kesällä kehityin ehkä tiheimpään tahtiin. Päästiin valmennuksissa kokeilemaan juttuja,mitkä oli ollut mulle ihan pimeän usvan peitossa ja koin monta ahaa- elämystä,sain itsevarmuutta ja itsetuntoni kohosi huimasti,sain paljon vinkkejä ja korjattiin virheitä,mitä tein ihan tietämättä.


Tässä kollaasissa on kyllä vain puolet niistä parhaimmista hetkistä ja valitettavasti kuvia vain keväältä ja kesältä.







Mun ja Lapin välinen luottamus ja välittäminen on vaan voimistunut taas tämän vuoden aikana ja oon siitä ihan sairaan onnellinen. Ollaan päästy ylittämään muutamat esteet ja oon päässy yli mun hirveestä estekammosta,olen huomannut,että Lapilla uskallan lähteä ilman satulaa yksin pienelle maastolenkille,vaikka tämä oli ihan mahdoton ajatus vielä reilu vuosi sitten. Lapilla oli tapana olla maastossa vähän arvaamaton ja säikkyä ihan kaikkea mahdollista ja ottaa hirveitä kengurunloikkia. Nyt me molemmat tykätään käydä sillointällöi maastossa laukkaamassa niin kovaa,kun tassuista lähtee.

En tee tästä kamalaa selostuspostausta,vaan olen kasannut kuluneelta vuodelta vähän videokoostetta yhteen! Miten teidän vuosi on mennyt?




maanantai 28. joulukuuta 2015

Loma jatkuu...

Mulla alkaa koulu vasta 11. päivä tammikuuta,eli saan loikoilla vielä jonkun aikaa. Ennen joulua keskiviikkona käytiin Lapin kanssa Nooran silmän alla ja tunnilla mentiin suurimmaksi osaksi ympyrällä etuosaa siirtäen ulos ja sisään kaikissa askellajeissa ja avoja pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa. Lapi oli vähän jumisen oloinen,ainenkin laukassa vasempaan kierrokseen meneminen oli vaikeaa. Vasempaan kierrokseen laukassa ei vaadittu kuin pyöreää hyvää laukkaa,jota rupesi pieniä pätkiä irtoamaan loppua kohden.

 Lapilla on 7. päivä joulukuuta vuositarkastus klinikalla ja jalkoihin tökätään piikkiä,jonka jälkeen herra kävelee parisen viikkoa,jonka jälkjeen pikkuhiljaan taas normaaliin liikutukseen. Siihen asti mennään aika höntsää,eikä mitään rankkoja treenejä. Lapi on myös saanut pientä joululomaa,ja se on tehnyt sille tosi hyvää!


Yleensä pesupaikalla kylmäyksessä ei näytetä tältä,jos kuvaajalla ei ole herkkuja käsissään. ;)

 
Nyt kun ollaan taas joulusta selvitty olisi aika ruveta aktivoitumaan ja raahautua salille tosi pitkän tauon jälkeen. Kuntosalille päin en ole vilkaissutkaan nilkan rikki menemisen jälkeen,koska se jonkunverran rajoittaa liikkumista esim. en edelleenkään juokse  puhtaasti,vaikka isäni on yrittänyt nilkkaa jumpata,eikä jalassa ole yhtään voimaa,joten edes johonkin kuntoon pääseminen tulee olemaan pitkä ja kivinen tie. Mutta positiivisella asenteella mennään!

Tuossa herkuttelun ja laiskottelun ohessa muistin räpsiä muutamat kuvat.


Hengailin aaton tässä Kingslandin hupparissa,jonka sain poikaystävältä lahjaksi. Tää on mukavan lämmin ja vähän reilumpi,joten aika paljon tulee kotona ja varmaan koulussa käytettyä. Ennen joulua sain myös uuden puhelimen,kuten kuvassa näkyy. Senkin piti olla joululahja,mutta luovutin vanhan omenan veljelle,joten tää uus tulokas on iPhone 5s,ja on parempi ku odotin,kamera on ollut kovassa käytössä jo. :D



Sain myös lahjaks ihanan hajusia suihkusaippuaa ja kuorintageeliä,en millään kehtaa käyttää joka suihkukerralla ettei vaan lopu! Varsinkin tuon kuorinnan jälkeen iho on ollut pehmeä. Mulla on tosi herkkä iho muuten,ettei se kestä voimakkaita saippuoita esim,vaan olen jokapaikasta täynnä tulipunaista ihottumaa. Mutta näistä ei ole ainakaan toistaseks tullu mitään reaktiota. Sain myös rannekellon lahjaks,tuossa se edelleen ranteessa killuu,vaikken sitä tajua kattoakkaan,mutta tykkään sen väristä! Nyt kelpaakin palata arkeen,kun on syöty hyvin ja vietetty aikaa läheisten kanssa!

Mitenkä muiden joulu meni? :)


torstai 24. joulukuuta 2015

Joulutunnelmissa


Meidän piti viikko sitten viikonloppuna käydä ottamassa joulukuvia,mutta lauantaina en millään jaksanut nousta,niin aikaisin,ettei hämärä olisi ehtinyt jo tulla. Sunnuntaina olin jo aikaisin hereillä,mutta lumet oli kerennyt jo sulaa... 

Päätin sitten ratsastaa ilman satulaa ja kenttä oli jo niin hyvä,että otin kaikki askellajit läpi. 




Jos lunta olisi ollut,niin oltaisiin saatu tosi kivoja kuvia!  Lapi liikkui kivasti ja sillä oli virtaa tosi paljon. 





OIKEIN ILOISTA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE! :)


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri..

.. saa nyt luvan jäädä! En nimittäin ollut ehtinyt kirjoittaa valmiita postauksia kovin montaa luonnoksiin,enkä todellakaan ehdi nyt joka päivä postailla,koska näyttö on näillä näkymin tämän viikon perjantaina ja siihen on todella iso valmistautuminen. Vasta ensi viikolla alkaa elämä helpottaa. Olen stressanut ihan himona tuota harjoittelua. Päivistä loppuu tunnit kesken,koska olen myöhään iltapäivään töissä (yleensä 5 asti),jonka jälkeen ruokakaupan kautta kotiin ruokaa väsäämään ja nenä kiinni tehtäviin ja näyttösuunnitelmiin... Tottakain illalla on sitten niin väsynyt,eikä jaksa keskittyä enää mihinkään. Olen muutenkin ihan tunnin täyspäisestä keskittymisestä niin väsynyt,että ajatukset harhailee,enkä yksinkertaisesti pysty keskittymään enään mihinkään.
Ajattelin kuitenkin,että yritän edes joka adventtina postata jotain erikoista ja kivaa! 


torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 3: Epäonnistuneimmat kuvat


Kolmas päivä joulukuuta! Annan ammattiosaamisen näytön maanantaina ja olen harjoittelussa vain kaksi viikkoa,jonka jälkeen vietän yllättävän pitkän joululoman. Voin siis rauhoittua ihan kunnolla joulun viettoon ja ehkä enemmän aikaa jää tallille,kavereille ja muille harrastuksille,joten postaustahtikin tulee olemaan ihan eri tasoa.

Anyway,itse luukkuun! Mulla on melkein aina kuvaaja tallilla,tai ainakin usein ja kuvia tulee räpsittyä joku jos toinenkin (lue 300kpl).
 Yleensä poistan kaikista kauheimman,mutta välillä tietokoneelle saattaa jäädä muutama "ei niin paha"-kuva,joille onkin kiva sitten itsekseen naureskella. Pahoittelen,jos postauksessa olevat kuvat aiheuttavat jotain pysyviä traumoja tai palavat verkkokalvoille pysyvästi (sehän on ideana,eikun) ,mutta katsominen omalla vastuulla! ;)

alotetaan tästä keveimmästä päästä...

en tiedä miks nauroin tälle kuvalle oikeesti aika pitkään..

näitä keulimis/pukki kuvia ei ole meillä paljoonkaa,koska Lapi ei yleensä perseile tai ei ole ollut kameraa mukana näissä tilanteissa.

en tiedä mitä tässä tapahtuu

Tarviiko tästä edes sanoa mitään..


Diipadaapa sulkua "vähän" löysillä ohjilla...
vähän jos tuijotan hepan niskaa ja nätti körmyselkä.

Plz don't go. Tätä meidän yhteiskuvat todellisuudessa on! Kuvia on 200kpl,joista 2 on EHKÄ hyvää kuvaa. :DD

Uskokaaa tai älkää,mutta enempää en löytänyt! Johtunee varmaan siitä,että poikaystävän koneella ei (vielä) ole kamalan paljon meistä kuvia. 






tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 2: Istunnan kehitys

Tämä idea oli toteuttamattomien joukossa ja päätin ruveta tuumasta toimeen!

Vasta videota tehdessäni huomasin itsekin istuntani eron.


Alhaalla oleva kuva on vuoden 2013 syksyltä. Aloitin siis ratsastamaan 2013 kesän alussa. Eli siis olin koko kesän käynyt tunneilla Lapin kanssa noin kerran viikossa ja syksyllä käytiin mun ekoissa harjoituskisoissa. Kyllä sitä veren maku suussa treenattiinkin. Näihin aikoihin en harrastanut mitään,eikä mikään edes kiinnostanut,sovittiin äitin kanssa,että otetaan tavoitteeksi käydä edes yhdet jotkut leikkikisat. Ennen tuota en ollut kuin puskaillut,enkä osannut edes perusjuttuja. Silloin osasin nostaa laukan juuri ja juuri,hevonen käännettiin ja pysäytettiin ohjasta.




2014 rupesi Lapi vilauttelemaan ihan kivoja pätkiä,kun tasapainoa ja taitoa oli kerääntynyt edes vähän,enkä vaan roikkunut enää suussa ja keikkunut miten sattuu. 2014 syksyllä kehityin tosi huimaa tahtia,kun rupesin käymään silloin tällöin nykyisen valmentajani tunneilla ja vakkarivalkku rupesi vaatimaan aina vaan enemmän ja enemmän.


Muistan joltain tunnilta tilanteen,kun valmentaja käski menemään keskiravia keventämättä ja tottakai heti olin kitisemässä kuinka en pysty istumaan ja edelleen sanat "jos ei ikinä kokeile,ei opi!" palaavat mieleeni.  



2015 olen taas kehittynyt ihan huimasti! Nykyään on jopa itsestäänselvyys,että perusratsastus on kunnossa ja hevonen kantaa itsensä. Ollaan jopa päästy "temppujen" pariin. Tottakai niissä "pohjamudissa" käydään vieläkin,ettei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi ja tuntuu,että ollaan palattu tuohon vuoteen 2013 ja itku kurkussa mennään ilman jalustimia. Nykyään ainakin ongelmana on ihan jäätävä könötys johtuen mun huonosta perus- ja lihaskunnosta.

Tässä kuitenkin vielä video,niin saatte ihan liikkuvaa kuvaa kehityksestä!



TOIVON KUITENKIN,ETTEI ILKEITÄ KOMMENTTEJA TULISI!
Tiedostan itsekin,etten vieläkään mikään mestariratsastaja ole,mutta kokoajan töitä tehdään ja kehityttään!


maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukalenteri luukku 1: 10 faktaa meistä!

Ajattelin nyt pienen vatvomisen jälkeen tehdä joulukalenterin! Isäni lupaili jo mulle ihan omaa tietokonetta,joten bloggaaminen tulee olemaan aktiivisempaa kuin aikaisemmin.

Mutta nyt niitä faktoja:

1) Olen ihan todella pikkutarkka ihminen tietyissä asioissa esim. meikkaamisessa. 

2) Olen syntynyt vuonna '97,eli tällä hetkellä 18v.

3) Olen ratsastanut valvovan silmän alla vain 2vuotta.

4) Opiskelen Suomen Nuoriso-opistossa ja yleensä kouluviikot asun asuntolassa.

5) Mulla on diagnosoitu adhd ja syön siihen lääkkeitä,mutta en pidä sitä minään muuna,kuin osana omaa persoonaani.

6) Opin asioita todella nopeasti,jos jollain riittää maltti opettaa asiat,niin että ymmärrän. :D

7) Rakastan kaikenlaisia eläimiä ja viihdyn niiden kanssa ehkä jopa paremmin kuin ihmisten.

8) Suunnittelin lähteväni ammattikoulun jälkeen ammattikorkeaan opiskelemaan Sosionomiksi tai yhteisöpedagokiksi. Haluaisin joskus myös tehdä työkseni eläinterapia juttuja. Enkä voisi kuvitella olevanikaan muulla kuin nuoriso-alalla.

9) Seurustelen tällä hetkellä.

10) Meillä on ollut ennen Lapia kolme muuta hevosta. 



Kuva varmaan kertoo enemmän,kun tuhat sanaa...

Sitten faktat Lapista:

1) Lapi on Oldenburginhevonen

2) Lapi on jo 19vuotta.

3) Lapia on ratsastanut ja kisauttanut joskus erittäin taitava kouluratsastaja Elina Sjögren.

4) Lapi on nuorena poikana ollut estehevonen ja hypännyt jopa 140cm ratoja.

5) Lapi on tosi kiltti hevonen,mutta sen luottamus pitää ansaita ja päästä kaveriksi. Vieraille ihmisille Lapi kenkkuilee.

6) Lapi on joskus ollut ratsastuskoulussa,mutta tais saada potkut sieltä aika nopeasti. Mitä  nyt hevosta tunnen,niin en kyllä yhtään ihmettele.

7) Lapilla on vähän omanlainen "huumorintaju" ja välillä jopa mulla loppuu kärsivällisyys sen kanssa. Se on kuitenkin pirteä ja iloinen hevonen eläkeläiseksi.

8) Lapi on ensimmäinen hevonen,joka on nostanut mut oikeasti tasolta PuskaÖ jopa johonkin. Kiitos kuuluu toki myös mun hyville valmentajille.

9) Lapi kasvattaa _joka talvi_ ihan kamalan laamakarvan,vaikka sitä rupeaisi loimittamaan ajoissa ja hyvin. Äiti ei sitä kuitenkaan halua klipata,joten karvojen kanssa vaan pitää oppia elämään,

10) Lapi tulee tarhasta aina vastaan,kun sille viheltää ja se ei tunnista nimeään,vaan sanan "poni",jolla sitä aina huutelen. :DDDD 





tiistai 17. marraskuuta 2015

Joulu lähestyy...

....Ja samalla lähestyy kiire ja stressi,taas. Olen ollut 6 viikkoa työharjoittelussa iltapäiväkerhossa,vielä olisi tämän viikon lisäksi 4 viikkoa jäljellä. Joten olen ruvennut suunnittelemaan näyttöjä jo nyt. 

Lapilla oli pieni syysloma ja ollaan muutenkin menty aika rennosti,koska kesä oli ihan hullua treenaamista,eikä vanhus jaksa enää samaan tahtiin. Maastossa ollaan opeteltu taas käymään ja vaikka Lapi ottaa siellä ihan kauheita loikkia ja sätkyjä,niin se silti tykkää laukata siellä. Yleensä vetää korvat tötteröllä häntä pystyssä. :D 


Onneksi tallilla on "takametsä",missä yleensä mennään,jos ei ole maastokaveria. Eli siis takametässä on tuommoista hiekkapolkua semmoinen pieni lenkki,mitä voi kiertää. Yleensä mennään Lapin kanssa tuota vain ees takasin,onpahan hyviä suoria,missä voi päästellä. Ja tuo on niiiin lähellä tallia,että jos jotain sattuu,niin ei hevonen juokse jossain Otavan keskustassa.





Pahoittelen huonolaatuisia kuvia postauksessa,mulla ei ole ollut kunnon kameraa käytössä hetkeen ja aina kun olen kuvaajan tallille saanut,niin on ollut niin pimeää,ettei kunnon kuvia ole saatu. Aloitin kyllä räpsimään varusteista kuvia puhelimella,mutta kappas kun ostin uuden puhelimen ja tyhjensin vanhan niin pikaiseen. :D Onneksi uudessa omenassa paljon parempi kamera,niin ehkä sitten sillä!

Kuitenkin päivityksen ideana oli joulukalenteri. Joulukalentereita liikkuu melkein joka blogissa ja tajusin,etten ole koskaan semmoista raaskinut tehdä.
 Mitä mieltä te lukijat olette? Jos kerrankin jaksan semmoisen väsätä,niin lukisitteko? 
Vai jääkö se vähän normipostausten varjoon sitten? Nyt taas sana on vapaa,kertokaa te!

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kuvahaaste: Mitä hevosen omistaminen on?




Milla haastoi mut tekemään kuvahaasteet,kiitos siis  siitä! Pidemmittä puheitta itse haasteeseen.

KUVAHAASTEEN SÄÄNNÖT
→ Valitse neljä kuvaa, jotka kuvaavat parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen sekä todellisuus.
→ Neljän kuvan jälkeen valitse yksi vapaavalintainen kuva sekä valitse siihen kuvaa parhaiten kuvaava sana.
→ Haasta kuvahaasteeseen viisi blogia, joissa bloggaajalla on oma hevonen. Yksinkertaista ja helppoa!

luottamus


Onnistuminen


epäonnistuminen



todellisuus


rakkaus

Juuh elikkäs HAASTAN:





torstai 22. lokakuuta 2015

Videopostausta

Eli ajattelin aluksi tehdä ihan perinteisen videopostauksen,missä höpötän itse ja kuvaan asiat yksi kerrallaan,mutta se vähän jäi ja editointi vaiheessa karsiutu loputkin pätkät pois.

Eilen meillä oli siis maastakäsittelypäivä ja oltiin Lapin kanssa vähän koirakoulua ja lopuksi se sai riehua kentällä ylimääräset energiat pois.



Mitä tytkkäsitte videosta? 

maanantai 19. lokakuuta 2015

Seurakoulu kisat Tuokon tallilla 18.10



Kuten otsikosta huomaa,niin oltiin eilen kisoissa Mäntyharjussa. Viimeksi ollaan kisattu siis toukokuussa ja kesällä on ollut omaa ja hevosen sairastelua. Siispä päättettiin lähteä kokeilemaan kauden vikat kisat luokkina HelppoC 2 200 ja HelppoB kn. Special. Yritin kuvata myday-videota tältä reissulta,mutta videon kuvaaminen jäi niin vähäiseksi,etten saanut minkäännäköistä koostetta kasaan. Käytiin ennen kisoja lauantaina ottamassa tuntumaa Rouhialan tallin maneesilla. Valmentajani tuli pitämään 30min tosi kevyen "tunnin". Tai no,lähinnä kävimme asioita läpi,mitä kannattaa verkassa tehdä ja tunnusteltiin miten Lapi liikkuu.


Itse kisapäivänä päästiin hyvin lähtemään tallilta ja oltiin hyvin aikataulussa. Oltiin varattu lähtöön reilusti aikaa,koska Lapi ei ihan mielellään mene aina traileriin,mutta eilen se meni kyllä ensimmäisellä jo ilman mitään perseilyjä. Oltiin kisapaikalla jo klo 12 ja oma starttini oli joskus klo 13.25(?) Joten aikaa oli reilusti kävelyttää Lapia ja tutustua kisapaikkaan. Lapi oli tosi rento ja rauhallinen. 


Pääsin hyvissä ajoin verkkaamaan ja ehdin verkatakin ihan hyvin. Lapi tuntui tosi letkeältä ja rennolta. Tein paljon siirtymiä ja Lapi oli kivasti kuulolla.




Maneesissa odotin vielä kun edellinen oli radalla. Rata meni omasta mielestäni ihan hyvin. Lapi oikaisi pari kulmaa ja ennakoi liikaa laukannostoissa. Radalla ei ollut yhtäkään pukkia ja hevonen oli rento ja liikkui kivasti.






 Tuomari oli taas eri mieltä. Suoritukseni hylättiin,koska "ei kutsun mukaiset varusteet". Kilpakutsussa siis oli,että saa käyttää raippaa TAI kannuksia,enkä tietenkään ollut huomioinut sanaa "tai",joten raippa jäi kouraan radalle. Periaatteessa oma moka,mutta anyway tuntui siltä,että ihan kuin meidät olisi arvosteltu kuin jossain vaikeimmissa luokissa. Paperissa ei ollut mitään positiivista,ja arvosanat liikkuvat siinä 4-6 paikkeilla..





Lisäyksistäkin tuli "vaan"  5,5,vaikkei tahtirikkoja ollut tai Lapi ei rikkonut laukalle,tasaisesti puksutettiin alusta loppuun lisättyä. Prosentteja luokasta saatiin ruhtinaaliset 52,045%. Luokan voittajakaan ei muistaakseni saanut edes sitä 60%.. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan ratsastukseen ja siihen,että Lapi oli oikeasti tosi hyvä,mutta kisoissa valitettavasti on kaikki tuomarista kiinni.



Toisessa luokassa mulla ei ollut enää oikein motivaatiota ede mennä radalle ja mietin hetken keskeyttämistä. Menin kuitenkin radalle ja ajattelin vielä yrittää esittää hevosen hyvin. Lapi oli jo aika väsynyt,joten en halunnut patistaa sitä liikaa.

Tokasta luokasta taas prosentteja 52,800%,roikuin hetken toisella sijalla,mutta tipahdin sieltä aika äkkiä pois. Pöytäkirja ei taaskaan oikein miellyttänyt,se nimittäin sisälti vielä tiukempaa tekstiä. Menin ravailemaan Lapin pitkäksi ja rennoksi ulkokentälle viellä ja hyppäsin selästä alas kävelyttämään. Tuomarin kommentit ja huonot arvosanat eivät kuitenkaan lannistaneet,koska olin niin tyytväinen kerrankin omaan ratsastukseen ja Lapiin. Kuljetuksissa ja luokkien välissä päästiin testaamaan uutta Back on Track- selänlämmitintä ja on todella hyvä ostos! Kotona vielä kylmäsin Lapin jalat ja laitettiin heppa lämpöseen pakettiin ja ulos nauttimaan heinistä ja auringosta.

Miten teillä on kisat menneet?

lauantai 10. lokakuuta 2015

100 seuraajaa!

Ilokseni huomasin,että blogin Facessa (eli TÄÄLLÄ) on jo 106 tykkääjää! Tästäkös sainkin ajatuksen tehdä pitkästä aikaa kunnon koostevideota.

Lapi sai parisen viikkoa sitten kranio hoitoa ja sitä hoidettiin myös laser akupunktiolla,ja sitä ollaan nyt ratsastettu aika kevyesti,mutta eile mulla oli ruutitynnyri alla! Lapi on nyt jonkun aikaa oikeasti ollutkin tosi virtaisa,mutta eilen se oli kyllä ihan pommi. Ei malttanut oikeen kuunnella alkuun mitään pidätteitä,vaan kivempaa ois ollut paahtaa hirveää vauhtia ympäriinsä.. Tästä päätellen Lapi on taas maastobaanailun tarpeessa. Mutta liike oli aivan super! Vielä kun olisin osannut oikeasti istua hiljaa hidastamatta,niin ai että! Vähän yleensä hissuttelen harjoitusravissa,kun hölskyn ihan kamalasti,onneksi Lapi on kiltti ja sietää oikeasti aika paljon! Valmentajanikin ja moni muukin on kehunut kuinka kiltti ja nöyrä Lapi on. Saatan istua päin helvettiä ja hölskyä,mutta Lapi vain nöyrästi menee eteenpäin ja tekee,mitä pyydetään.


Mutta siis iso kiitos ja kumarrus kaikille seuraajilleni,jotka jaksavat täällä blogin puolella ja Facessa lukea höpinöitäni! 
Tässä teille videokooste eiliseltä,olkaas hyvä!
p.s olen saanut jo kaappia siivottua sen verran,että suunnitteilla on jotain siihen liittyvää lähiaikoina. ;)



perjantai 18. syyskuuta 2015

Videopostaus.



Tein siis pienen "videopostauksen". Mentiin tänään vain käynnissä pientä jumppaa. Lapi on tosi jumissa,joten töitä joutui tekemään tosi paljon. Ratsastukseni on varmasti todella rumaa ja hevonen ei liiku hyvin. Meille tulee vasta 26.9 Kraniohoitaja,joka käsittelee Lapin päästä häntään.

Kertokaa mielipidettä,haluatteko lisää tämmöisiä? :)


lauantai 12. syyskuuta 2015

Liebster Award



 1. Kiitä sinut haastanutta blogia ja linkkaa hänen bloginsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award-haasteen ansainnutta alle 200 lukijan blogia
4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille

Juuh elikkäs löysin tämän Vilman blogista (täältä) ja päätin aikani kuluksi tämän tekaista!

1. Kerro perustiedot hevosesta jolla ratsastit viimeksi. Kerro myös mitä teit ja miten meni.

Taisi olla Pohjolan tallilta Alexander Lucas,vuonna 2004 syntynyt pv(?) ruuna. Olin kaverin kanssa ryhmätunnilla ja mentiin jotain tehtävää,jossa oli muutama puomi mukana. Ennen puomia mentiin pohkeenväistöä käynnissä,väistöjen jälkeen nostettiin oikea laukka ja laukattiin puomin yli. Otettiin nopea siirtymä raviin ja nostettiin vasen laukka ja mentiin toisen puomin yli. En muista tarkalleen mitä muuta tunnilla tehtiin,mutta puomit ja siirtymät siihen liittyi. En ollut kovinkaan tyytyväinen tuntiin,koska olin ryhmätunnilla ja tehtävät oli mulle tosi vaikeita visuaalisen hahmottamisen ongelmien ja keskittymishäiriön vuoksi,enkä pystynyt kunnolla keskittymään ja tehtävät menit ihan kökösti (tämän takia käyn vain yksäreillä).

2. Jos hevoset eivät olisi osa elämääsi, millaista elämäsi olisi nyt?

Varmaan kävisin salilla sen viisi kertaa viikossa ja näkisin kavereita vapaa.ajalla enemmän. Luulen,että henkinen hyvinvointi ja elämänlaatu olisi muutenkin huononpaa.



3. Oletko koskaan harkinnut hevosalaa (jos olet, mitä?) 

Kyllä, ja vieläpä aika vakavasti. En oo perehtynyt mitä kaikkia linjoja niitä on,mutta olisi siistiä olla ratsastuksen ohjaaja ja käyttää hevosia osana sosiaalista vahvistamista.


4. Millainen oli ensimmäinen tippumisesi?
Ratsastin ekaa kertaa Disneyllä Saksassa,kun se oli vasta tullut meille ja ravailin ja Dee säikähti jotain ja hetken harjassa roikuttuani tiputtauduin perseelleni. :D








5. Mikä on/oli lempiaineesi koulussa?

Tällä hetkellä on varmasti Erityinen tuki ja sosiaalinen vahvistaminen,tämän opiskelu ei ole ollut missään vaiheessa hankalaa tai pakkopullaa. Jopa odotan innolla,että pääsen viettämään lauantai- päivän koulussa ja ohjata näkövammaisia lapsia. Viime vuoden lempiaineet tais olla psykologia.

6. Jos joutuisit huomenna yllättäen estekisoihin, minkä luokan hyppäisit (60-110cm)?

Varmaan 60cm sen jälkeen kun olen rukoillut jumalaa hengissä selvitäkseni.

7. Mikä on lempivärisi hevosen varusteissa?

Lapille sopii tosi hyvin tummansininen ja punanen! Meillä on aika paljon sinistä,tummaa ja vaaleaa,sekä ruskeaa. Oon ihan rakastunut meidän uusiin Eskadronin lampaankarva suojiin ja suunnittelin jo kaikkea lampaankarva-kuosia Lapille. 



8. Millaisia suunnitelmia sinulla on ratsastuksen kannalta tulevalle syksylle?

Nyt on suunnitelmat ihan auki hevosen sairastamisen takia,mutta pyrimme saada Lapin kuntoon mahdollisimman pian ja varmaan yhdet seurakisat käydään vielä kokeilemassa tänä syksynä. Lokakuussa menen kokeilemaan mahdollista vuokrahevosta,kun Lapilla alkaa ikä tulemaan vastaan ja eläkepäivät alkavat.




9. Kerro jokin hauska hevosten kanssa sattunut kommellus

Ei tuu mieleen just nyt mitään,mutta joka päivä mulle sattuu jotain. Esim. joskus etin Lapia valehtelematta tallilla 20min,kun en vaan tunnistanu sitä....

10. Millainen on tämänhetkinen ostoslistasi hevosvarusteiden osalta?

- Juoksutusvyö
-lampaankarva bootsit
-uusi kisahuopa
-uudet kisasuitset (jotka kyllä tilattu jo)
- lampaankarva suojat takasiin
-ihan huvikseen mulle hitosti vaatteita




11. Kuinka pitkä on tallimatkasi ja millä kuljet sen?

Ainakin yli 10km. Meen yleensä poikaystävän kyydillä,välillä äidin tai isän.


KYSYMYKSET HAASTETUILLE:

1. Mitä yleensä teet tallilla ja kuinka kauan saat kulumaan aikaa siellä?
2. Mitä sinun/kaverin/ratsastuskoulun hevosesi syö yleensä?
3. Lempi väri hevosella?
4. Ratsastatko mielummin pellolla talvella kuin syksyllä?
5. Lempi hevosmerkki?
6. Pahin tippuminen?
7. Viimeisin oppimasi asia ratsastaessa?
8. Satulalla vai ilman?
9. Este vai koulu?
10. Korkein este mitä olet hypännyt tai vaikein koululiike?

Ja tosiaan tämän haasteen saa tehdä kaikki ne,joilla on alle 200 lukijaa blogissaan! :) Pistäkää mulle linkkiä,jos teitte!