maanantai 23. joulukuuta 2013

Haaste kaikille hevosenomistajille


Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta:


Lapidar on oldenburginhevonen. Tasoltaan VaB,esteitäkin se on nuorempana hypännyt ratana n.120cm.
Vaikka Lapi on jo 17v,silti sillä riittää virtaa ja energiaa kiusata muita kaikilla mahdollisilla tavoilla. :) Lapi osaa olla perseilyn kuningas, eikä aina kemiat kohtaa mutta Lapi maailman kiltein ja ihanin ruunanretale. <3

Caren on hannoverin tamma. Tasoltaan sekin on VaB,sillä ei ikinä ole hypätty. Siis pelkkä kouluhevonen:) Se on tehnyt 2varsaa. Alunperin ostettiin se Liettuasta joskus vuonna 2011,myytiin samaan paikkaan mistä Lapi haettiin. Caren kuitenki tuli meille kesällä 2013 takaisin loukkaantumisen takia,ja on meillä nyt saikkulaisena Lapin kaverina,kevyessä käytössä ja lenkkikaverina:) Ikinä en ole yhtä kilttiä tammaa tavannut. Caren on niin nöyrä,että antaisi laittaa itsensä vaikka solmuun,aikamoinen aarre sekin siis <3





Hevoset vai ponit? Miksi?

 Ehdottomasti hevoset,pienenpänä ratsastelin ratsastuskouluissa poneilla,mutta kun sain ensimmäisen kerran täykkäri tamman alleni olin itkeä onnesta.:D

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Mulla on ollu niin paljon taukoja,mut tähän uskaltasin sanoa,että meidän edesmennyt Disney:)



Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)

kengällinen. Lapin kengänkoko on 2.


Klippaus: Puolesta vai vastaan?
Miten sen nyt ottaa,jos hevonen tosissaa hikoaa paljon niin mikäs siinä! Mut ei niitä huvikseen tarvii klippailla,et se olis muka "siistin näkönen"

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Laumassa! Eihän ihmisetkään viihdy yksin,jos haluaa hevosensa voivan hyvin henkisesti niin tottakai sille laittaa kaverin:) asia erikseen on toki hevoset,jotka eivät tule toimeen muiden kanssa jne. Lapi on aina meidän toisen hevosen Carenin kanssa,ja kaveria ei jätetä:)





Millainen on hyvä hevosblogi?

Hauska,helposti ymmärrettävää tekstiä,aktiivinen postaaja ja paljon kuvia/videoita:)

Pahin tippumisesi?

Varmaan kun Lapilla joskus alkusyksystä oli huilia aika paljon,ja uhkarohkeana hyppäsin selkään ilman alle juoksutusta. Toki meni ihan hyvin kunnes päästiin loppuraveihin,jossa annoin jo pitkää ohjaa ja toki Lapi näki mörköjä enemmän kun yleensä. Se hyppäs n.3metrin loikan sivulle ja toki itse jatkoin eteenpäi,ja aika pahasti tömähdin selälteen. Ehdin sanoa "vittu taas oon täällä maassa" ennenkun taju lähti:D sairaalareissuhan siitä tuli. Nykyään lentelen vaan jaloilteen ja perseelteen!

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

ihan liikaa! Ei sillä,että ite ostelisin vaan äiti ostelee..Menis ikuisuus luetella,mutta joka lähtöön löytyy!


Kuinka usein hevosesi liikkuu?

5-6 kertaa viikossa,riippuu ihan mun tai äidin aikataulusta. Mutta yleensä vähintään 5 kertaa. Caren liikkuu muutaman kerran viikossa saikun takia,mutta sitä kävelytetään joka päivä:)

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Ennen olin uhkarohkea "ei kiinnosta vaikka sattuukin!",mutta nykyään löytyy kyllä itsesuojeluvaistoa! :D 






Oli ihan pakko väsätä tämmönen! Huomenna luvassa joulupostaus! ;))

p.s arvatkaa kuka oli repinyt tallista jouluvalot alas.... ?







<3 : llä Ronja


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

2 yötä jouluun!

Heips! 

Enää kaks päivää jouluun! Muutama päivä sitten pelkäsin jo mustaa joulua,mutta sitten lunta tulikin aika paljon (toki yhden päivän sisällä) ! Ennenkun lumi suli kokonaan melkeen pois,päästiin Lapin kanssa pelolle pomppimaan muutama puomi,ja siitähän tämä herra innostui! Puomithan myös esteitä,eikä niiden päältä voi vaan juosta vaan ne pitää hypätä!

myö + Kelly & Janetta!



 Ei malttas millään odottaa,kun niin paljon kivoja lahjojakin tiedossa! Tatskakuume nousee nousemistaan;) Niistä toki postausta jälkeenpäin;)

Tässä lievän postaustauon aikana onkin ehtiny taas sattua ja tapahtua. On tapahtunu paljon huonoja ja hyviä asioita. Ollaan päästy kokeilemaan pulkkaratsastusta ja ite oon päässy maistamaa kentän pohjaa taas monta kertaa. Pariin otteeseen on mun putoomiset naurattanu,olenhan ninja! :D Kävin Tanjan kanssa tallilla tässä jokunen viikko sitten,kyllä suututti eräs asia. Nähtiin mörköjä ja soiteltiin ambulanssia,paskampi juttu se:/  (tapaturmasta voit tarkemmin lukea Tanjan blogista täältä ) Hepoillakin on ollu jonkiverra joululomaa, ihan vaan senki takia ettei ole ehditty liikuttaa. Meillä on tallilla jouluaattona joulumaasto,mutta voi olla ettei meillä Lapidarin kanssa ole sinne menemistä...:D Lapi kun ei oo maastoheppa parhaimmasta päästä! Mutta anyway,meillä koulussa oli viimenen viikko ihan vaan hölläilyä. Katottii leffoja,pelailtii ja saati jopa pipareita! Ollaan käyty ostelee joululahjoja kavereille  ja perheenjäsenille. Joulusiivoustakin meillä on aloitettu,voi olla että joudutaan siivoomaan viellä pariin otteeseen.:D

Veera antoki mulle jo perjantaina joululahjan:33 ja sainki tommosen pienen kaverin! (+ suklaata ja hius- ja meikkijuttuja!)


Oon ruvennyt reenaamaan nyt tosi paljon kevään kisakautta varten! Ollaan mentyn Lapin kans ilman satulaa,ja ratsastusvyön kanssa. :) Tasapainokin on vähä kehittynyt,mutta en kyllä vielä lähtis hurjastelemaan hiittisuoralle ilman satulaa!

en muute tiiä mitä tälle kuvan laadulle tapahtu.....


Nina on pitäny mulle täs pari tuntia,ja käyny päivittelee Lapia. Nina joskus säännöllisesti liikutteli Lapia,kun Lapidar oli samalla tallilla kun Ninan oma heppa. Ja kyllä ukkeli vielläkin muistaa kenen kanssa joutuu töihin. Nähtiin taas hienoja liikkeitä ja ilopukkeja! 

parempaa kuvaa en saanu:(
Laitettiin yks päivä äitin kans vähä joulujuttuja meidän talliin! 


En tajuu mitä porukka veikkaili,et Lapi repii noi koristeet alas:DD Eihän se meidän puuha-pete mitää semmosia! Onneks jätkällä oli hommaa heinäverkon kanssa,eikä se tosissaa ole ehtiny repiä noita pois.. 

laitettii Lapsukka pakettii:)



Kohta on tämäkin vuosi ohi.. Nopeesti vaan se aika menee! 
Ja varmaan seuraavat puolivuotta on elämästä sitä ratkasevinta aikaa.. Kouluun pitäisi panostaa ihan urakalla. Sain tuossa muuten tietää,että tuota parturi-kampaaja koulujuttua ei pietä ens vuonna. Melkee hetken jo olin epätoivoinen,mutta sitten keksin että taidan hakea tuonne nuoriso-opistojuttuun! Eihän se haittaa vaikka se olisikin iha paska juttu,mut aina voi lopettaa ja hakea uudestaan johonkin. Ja toki voin lukea sitten kampaajaksi sen jälkeenkin,meinasin myös tuota Ypäjän hevosopistoa,mutta voi olla että sekin jää myöhemmäksi. Eihän se haittaa,koska tässähän on koko elämä aikaa!:D Turhaa sitä on stressata tuommosista asioista,jotka saa järjestettyä.

Jouluaaton suunnitelmissa olisi siis,käydä aamupäivästä moikkaamassa isoveljeä. Ja toki myös käydä antmassa hepoille jouluporkkanat! Myös moni sukulainen on tulosse meidän luokse viettämään joulua:) Pitkästä aikaa siis isolla porukalla! Suunniteltiin Veeran kanssa myös,että mentäisiin keskiviikkona vähän ratsastelemaan joulun kunniaksi!:) Eli kaikkea kivaa on tiedossa.

Eikai tässä muuta tälläkertaa! Voi olla,että tänne ilmestyy joku lahjapostaus vielä;)
p.s mitä mieltä olette,pitäiskö blogin banneria muuttaa hieman talvisemmaksi? Ideoita vaan taas!

Tässä on vielä teille pieni video! :)


Rauhallista joulua kaikille ♥:llä Ronja,Veera & hepat! :)

tiistai 19. marraskuuta 2013

sähläystä




Heips! Täs on ollu pari päivää väliä kirjottamisesta! Mutta siiis...sunnuntaina oltiin tallilla töissä ainenki 6h, jotai tosi puuduttavaa.:D

Lapi on vähä utelias:)

Ronja kokeili Tuukkalan tallin uutta suomiputtee, se oli kai joku peruskoulutettu tai jotai. 

Länkkärisatula....





Eilen Ronjalla oli ratsastustunti Lapilla ja mentiin suoraa koulusta sinne.


Laatu 5/5






Nyt sit istutaa ruokatunnilla mäkis!;))

Loppukevennykseks muutava vanha kuva miusta! 

♥:lla Veera


perjantai 15. marraskuuta 2013

Make it your own way!

Hellou!

Eli tätä blogia kirjottelee 2 apinaa Mikkelistä,Veera & Ronja! Tarkotuksena olis kirjotella arkielämästä,harrastuksista,musiikista, kavereista jne. mistä nyt ikinä voikaa kirjottaa:)

Eli eka postaus......:DD No,tänään toki peruspaskaperjantai koulussa. Koulusta suoraan Veeran kans tallille,koska 4 mulla oli tunti. Käytii ostaa salattia purkissa! 
koita nyt syyä ku jaloissa pyörii tommone pien puli....


Lapidarilla oli ollu muutama ylimääränen "vapaapäivä",että ukkeli oli aika virtasa...Kyllä se osaa näyttää kui perse lentää! Muuten se meni ihan mukavasti ja reippaasti,vaikka olikin jo pimeetä ja mörköjä:) 

lempparipoika <3




Veeran kans oltii ahkeria ja siivottii meiä talli;) (+ laitettii molemmille hepoille heinät,iltaruuat & vedet)

pälyilee;)


Eipä kai muuta tällä kertaa!




♥:llä rronja