keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Long time no see

Pitkästä aikaa istun tietokoneen äärellä ja avaan bloggerin, viime kerrasta onkin sitten semmoinen ihan vaan puoli vuotta aikaa.... :D No mutta, parempi myöhään kuin milloinkaan!
Mulla olis kyllä kesältäkin tosi paljon julkaisematonta materiaalia, jotain olen blogin instaan päivitellyt, en tietenkään mitenkään aktiivisesti, facebook on taas unohtunut kokonaan.

Mutta mennäänpäs asiaan! Meille kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää! Ehdin tässä välissä jo keväällä valmistua, eli oon nyt sitten virallisesti Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, kui jännää! Töitä ei kyllä ole ollut kun sillontällöin ohjaushommia, mutta jotain kuitenkin.

Suvi kävi meistä ihanat valmistujaiskuvat räpsimässä!
c) Suvi Nieminen


Keväällä paranneltiin jännettä. Löysin Pontelta enemmän tukilta muistuttavan jalan ja ihmeteltiin sitä sitten aikamoisella porukalla, kuinkas voi jalka näyttää niin pahalta, vaikka askeltakaan ei ontunut. No klinikallehan se tie vei ja kinttu ultrattiin, oli nestettä jänteen päällä ja pieni kolhu jänteessä, liikuttaa sai selästä kävellen ja heti lämpöilyn ja turvotuksen laskiessa sai liikuntaa jo lisätä. Turvotus ja lämpöily laskikin jo muutamassa viikossa, mutta otettiin tosi varman päälle liikunnan kanssa.

Kaikki kuvat marraskuulta c) Tanja Jarva
Klinikalla syyskuussa käytiin kontorollissa ja jänne oli parantunut hyvin. Piikitettiin samalla molemmat vuohisnivelet ja edessä oli taas pienoinen kävelyloma.
Kuitenkin syyskuu on jo pitkälle takanapäin. 
Ponte on liikkunut hyvin ja mielellää. Tosin omien kiireiden takia sillä olikin muutaman viikon loma, josta nyt pikkuhiljaa taas palaillaan liikuntaan.

En yleensä mene näin lyhkäsillä jalkkareilla, mutta en laiskuuttani jaksanut niitä pidentää Vilman jäljiltä. :D
Meillä ei ole nyt mitään kummoisia suunnitelmia talvelle ja keväälle, mulla on suoraan sanottuna motivaatio treenamiseen täysi nolla. Pontehan ei varmastikaan valita siitä, että liikutaan maastossa ja humputellaan kevyesti, välillä siitä kyllä huomaa, että virtaa olisi.


Osasyy motivaation puuttumiseen saattaa olla siinä, että mun vanhoista ratsihousuista ei mahdu yhdetkään jalkaan... :D Oon humputtanut koko kesän verkkareilla ja ratsilegginseillä, muutenkin kun ei oltu aktiivisessa treenissä elin kuin pellossa ja juhlin ja söin ihan miten sattuu ja se valitettavasti näkyy kunnossa. 

Nyt kuitenkin löysin motivaatiota taas kirjoittamiseen ja ajattelin etsiä motivaation myös treenaamiseen hevosen kanssa,että ilman, sekä kunnolla syömiseen alkaisi pikkuhiljaa löytyä.
Eihän meillä tässä valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire, mutta pieni kuntokuuri voisi tehdä kummallekkin ihan hyvää. :D





Mitään joulukalenteria en enää ehdi toteuttaa, enkä edes yritä, sillä ei se tainnut viime vuonnakaan oikein onnistua, kjeh. :D 
Mietin kuitenkin olisiko teillä (jos teitä lukijoita enää edes on) mielenkiintoa katella vaikka videopostauksia ja muita erikoisjuttuja? Myös ideoita otan ilomielin vastaan!





sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Pitkästä aikaa pomppuja.

Meillä on täällä jo jonkun aikaa ollut ihan sika hyviä kelejä! Vaikka välillä nyt onkin vettä ja räntää tullut.
Suunnittelin tälle viikonlopulle vähän hyppelemisiä ja kaveri Krista ilmoittikin sopivasti tulevansa Mikkeliin ja tallille testailemaan uutta kameralaitteistoa, me päästiin siis pitkästä aikaan kameran eteen!
Krista väsäs kentälle jumppasarjan, mutta oon ite niin arka ja kokematon esteillä vielä, että Krista kävi Pontella pomppimassa jumppista ennen mua.

Kun sitten itse hyppäsin puikkoihin alkoi se sama ainainen "en hyppääkkää mitää, ei uskallakkaa", mutta mentiin ensin puomeja ravissa ja Krista kasas pienen ristikon ja kauhistelin puomeja ennen ja jälkeen ristikon, vaikka ne oli vain hevosen hommaa helpottamassa. :D


Pakko myöntää, että ekalla kerralla käänsin hevosen juuri ennen estettä pois (tosi fiksua taas).
Kunnon nössö-marttyyri tyyliin päivittelin siinä hetken, että nonniin no nyt se ainakin kieltää ja kuollaan- settiä, mutta pienellä persiille potkimisella saatiin mut yrittämään uudestaan ja yli mentiin, kappas kun ei ollutkaan niin kamalaa!


Hypyt meni tosi kivasti, vaikka alkuun jännitin tosi paljon, hyvä että muistin edes hengittää. Mutta onneksi meillä oli Krista henkisenä tukena ja koutsina.
Pontekin katsoi itse paikat ja hyppäsi, minä vaan ohjasin ja istuin kyydissä, on hän niin kiltti!


Pitkästä aikaa hyppääminen oli oikeesti hauskaa! Kyllähän me pompittiin jotain yksittäistä estettä viimeeksi maneesilla, oli silloinkin kivaa, mutta nyt mulla oli vähän luottavaisempi olo, enkä tärissyt pelosta joka hypyn jälkeen.
Mulla ei ole ikinä ennen ollut mitään estekammoa (tai ylipäätään itsesuojeluvaistoa), muttä kesällä 2015 putosin Lapin kanssa hypätessä ja satutin jalkani tosi pahasti, josta seurasi pitkä sairasloma. 
Tuon äksidentin jälkeen en ole paljoa hypännyt, sekä Ponte on ollut meillä vasta niin "vähän" aikaa, että vasta nyt ollaan saatu jonkunnäköistä luottamusta rakennettua.


Kuitenkin hypyt meni hyvin ja mulle jäi kyllä tosi hyvä fiilis! Huomasin oikeasti, että kyllä se hevonen antaa kiinni esteen jälkeenkin, eikä jatka täyttä laukkaa mua kuskaten (niinkun "vanha" herra Lapidar aikoinaan). 
Ei mulle ihan puppua puhuttu, kun Pontea ostettiin, että se on just sopiva hevonen opetella hyppäämään, vaikka isojen luokkien konkari onkin. ;) 
Oon varmaan ennenkin hehkuttanut, mutta oon niin älyttömän onnellinen, että mun elämään on tullut tämmönen hevonen!